Seuraavat harjoitukset Vapun kunniaksi tiistaina 1.5. klo 19:30 Paavolan tekonurmella. Tervetuloa vuodattamaan tuskaa, hikeä ja muuta mukavaa joukkueharjoituksiin Vapun päivänä.
KelA – PeVe 2-0 / KKI45
Ei auttanut maalivahti Kai Vauhkalan huipputorjunnat tuomaan PeVelle avauspisteitä tiistai-illan myöhäisottelusta. Kotijoukkue Kellokosken Alku oli kotikentällä Jokelan tekonurmella vahvempi lukemin 2-0. Kaikkensa Kaitsu yritti, tämän myönsivät myös kotijoukkueen pelaajat.
Omat paikat oli Peli-Veikoilla toisella puoliajalla. Muutamaan kertaan Jari Kuokkasella oli läpiajonsa päätteeksi mahdollisuus viimeistellä maalilla maalintekoyrityksensä. PeVen luottopakki Jouni ”Pake” Kerosella oli kulman jälkitilanteessa unelmapaikka maalintekoon, mutta kotijoukkueen puolustaja sai viime hetkellä jalkansa pallon tielle.
Muita PeVen näkyvimpiä pelaajia olivat kuntoihmeet Saif Alrawiy ja Petri ”Pietu” Erviä, jotka molemmat mittauttivat kilometrejä tauluun tn 4-5 ottelun aikana.
Tänä vuonna taso tuntuu olevan edellisvuoteen verrattuna hieman kovempi. Tämän vuoksi Peli-Veikkojen olisi hyvä päästä kierrättämään pelaajiaan otteluissa FC Lahden malliin ;). Suotavaa on että seuraavaan KKI45-peliin (29.4. Riihimäen keskuskenttä klo 20:00) saadaan uusia nimiä kokoonpanoon.
Joukkueen peliasu
PeVe – FCD 1-4 / KKI45
Peli-Veikojen sarjakausi pyörähti käyntiin KKI45-sarjan ottelulla sarjan ennakkosuosikkia FCD:tä (Kerava) vastaan. Ennakkoon ottelusta ei ollut kovin paljon odotettavaa, mutta ottelusta muodostui kuitenkin kaikin puolin viihdyttävä tapahtuma.
PeVe sai jalkeille runsaslukuisen ja aiempiin kausiin nähden vahvistuneen joukkueen. Ottelupöytäkirjaan kirjattiin 20 pelaajan nimet, joista toki muutaman kävi lähinnä testaamassa paikkojensa kuntoa loukkaantumisten jäljiltä.
Kenelläkään ei ole yllätys että FCD vei pisteet mukaanaan lukemin 1-4. Yllätys oli se, että keltapaitainen kotijoukkuee laittoi hyvin kampoihin. PeVe pelasi hetkittäin yllättävän näyttävän näköistä jalkapalloa, mutta viimeistelyssä joukkue ei ollut parhaimmillaan.
Kotijoukkueen maalista vastasi Saif Alrawi näyttävällä tavalla puskemalla kulman jälkitilanteen jälkimainingeista. Kuitenkin kotijoukkueen kaikki kaikessa olivat maalivahti Kai Vauhkala ja alakerran luotettavasti pelannut topparikaksikko Mika Maksimainen ja Jone Salminen. Kärjessä Petri Erviä oli liukasliikkeinen ja pääsi muutaman kerran maalintekotilanteeseen hyvän juoksuvoimansa ansiosta.
kiylisa
11.4.2018
- ti 22.5. klo 19:30 – 20:30 Paavola tekonurmi, harjoitukset
- ke 23.5. klo 19:25 KN Stars – PeVe / kki4o, Kirkkonummen urheilupuisto
(kentän osoite Vanha Rantatie 8, 02400 Kirkkonummi), lähtö klo 17:30 - su 27.5. klo 15:30 -16:30 Kisapuisto Stadion harjoitukset
- ke 29.5. klo 21:00 PeVe – HyPS / kki45, Kisapuisto Stadion
Muutokset mahdollisia
KKI40-joukkueen palaveri tiistaina 10.4. klo 18
KKI40-joukkueen (ison kentän) pelaajien palaveri pidetään Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa (Ståhlberginkatu 4) tiistaina 10.4. klo 18.
Paikka tunnetaan myös entisenä Lahden kauppaoppilaitoksena (Kauppis). Tilaisuuden joukkueen vetäjät Mikat Koskinen ja Maksimainen käyvät läpi käytännön asioita.
Sunnuntain 8.4. harjoitukset Kisapuistossa klo 18
FC Lahden ottelun vuoksi (klo 15) PeVen harjoitukset alkavat klo 18. Harjoitukset vanhalla tekonurmella.
Sunnuntain 1.4. harjoitukset alkavat poikkeuksellisesti klo 15
Sunnuntain 1.4. harjoitukset alkavat poikkeuksellisesti klo 15. Syynä tähän on se, että Kisapuisto Stadionilla alkavat klo 16:30 Suomen Palloliiton 18v-tyttöjen maajoukkueharjoitukset klo 16:30.
Varakenttänä harjoituksillemme toimii Kisapuiston vanha tekonurmi.
Toimintamaksut / lisenssit
Peli-Veikkojen toimintamaksut kaudella 2019 ovat seuraavat:
- Jos vain harjoittelee Peven kanssa, maksu on 50 €
- Jos hankkii oman lisenssin ja pelaa sekä harjoittelee, maksu 80 €
- Jos seura hankkii lisenssin niin maksu 130 €