PeVe Akatemia tyylitellen 9-0 voittoon Kortteliliigassa

PeVe Akatemia jatkoi iloista ranskalaistyylistä jalkapalloa Kortteliliigan PJ3-sarjassa Pyhättömän hiekalla. Vastaan asettunut FC Restart joutui nöyrtymään lukemin 9-0.

Akatemian maaliseppoina kunnostautuivat Make H ja Zanst, jotka vastasivat useimmista maaleista. Taisipa Make viimeistellä ainakin 4 osumaa, jälkimmäisen osuessa kolmasti. Pelaajavalmentaja Arttu YS osui myös kerran.

Erityisen ilahduttavaa oli maalivahti Timo Sopasen työskentely. Kaveri piti maalinsa puhtaana, osa kiitos siitä kuuluu Markus Jäppisen johtamalle puolustustyöskentelylle. Markusta hyvin tukivat Jarno K, Wakil, kentän nopein pelaaja Sheng Chen ja Fabio Oula. Keskikentällä kunnostautui myös Marokon lahja Peli-Veikot Akatemialle eli alati vaarallinen Abdel.

Toisella puoliajalla koettiin ottelun sykähdyttävin hetkin kun tuomari vihelsi rangaistuslaukauksen keltapaidoille. Vetävään asettui Veli-Matti Seppälä, jonka vedon vastustajan kuitenkin nappasi kiinni. Tästä sisuuntuneena Matu lupasi harjoitella seuraavissa harjoituksissa pilkkuja siltä varalta, jos toinen vastaava tilanne tulee vielä eteen.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.